Tutustu Sojaan

Kansallispukualan osaaja toisessa polvessa!

Olen kansallispukuvalmistaja, käsityöläisyyteen kansallispukujen keskellä kasvanut innokas yrittäjä. 
Äitini on ommellut kansallispukuja jo 50 vuotta ja isäni on kutonut kansallispukukankaita ja valmistanut kansanomaisia jalkineita. Itse olen toiminut kansallispukuvalmistajana omassa yrityksessäni vuodesta 2001.

Tahdon laadukkain tuottein ja varmoin toimituksin osaltani tukea sekä kansallispukukulttuurin että muun käsityötaidon leviämistä.

Tunnustukset:

Vuoden Skyt-yritys 2022. Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry:n vuoden 2022 teemana on "Käsityön ammattilaiset". Soja Murto on luonut pitkän uran perintisessä käsityöläisammatissa, jossa menestyminen vaatii omistautumista ammatille sekä perinteiden vaalimista ja uudistamista.

Pro Carelia -ansiomerkki tunnustukseksi oman työnsä kautta karjalaisuuden tunnetuksi tekemisestä ja erityisen merkittävästä karjalaisuuden hyväksi tehdystä kulttuurityöstä, 2022

Taito-palkinnon kunniamaininta 2000 € 2018

Ehdokkaana neljän finalistin joukossa Taito Finlandian saajaksi 2017

Imatran Inkeri 2017

Vuoden käsityöläinen 2017. Suomen käsityön museo valitsi miut vuoden käsityöläiseksi.

Kalevalaisten Naisten Liitto myönsi Kansallispuku-kolmosille Elsa Heporauta -palkinnon tunnustuksena suomalais-kansallisen kulttuurin kehittäjänä 30.10.2010

Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry myönsi minulle hopeisen ansiomerkin kansanperinteen hyväksi tekemästäni työstä 19.11.2016.

Referenssit: 

Mallipuvut ja muut suuremmat työt:

Rouva Jenni Haukion kansallispuvun ompelu ja kudonta. Suomen kansallispukujen ystävät ry lahjoitti puvun rouva Haukiolle. Sukat ja esiliinan pitsin neuloi Marjo Vainio, nauhat kutoi Helena Hämäläinen, Johanna Rantalainen teki paljinsoljen ja Ville Maahinen Kurkipellon pajasta liivin ja viitan hakaset. 2017

Ikaalisten naisen kansallispuvun mallipukujen kudonta ja ompelu, osa vaatekappaleista, sekä ohjeet ja kaavasarjat, meneillään

Saarijärven naisen kansallispuvun mallipukujen ompelu, osa vaatekappaleista, 2018

Johanneksen naisen kansallispuvun mallipukujen käsinkudottujen kankaiden valmistus 2017

Karjalankielisen Veneh-lyhytelokuvan naisten ja lapsen puvustus, 2016

Jääsken naisen kansallispuvun mallipukujen ompelu 2014

Kuolemajärven naisen kansallispuvun mallipuvun kirjonta ja ompelu 2011

Lavian naisen tarkistetun kansallispuvun hamekankaan päivitys uusille langoille 2009

Rovaniemen seurakunnan kirkkotekstiilien neljän värisarjan ompelu 2000-2002

Muuta erityistä:

Kansallispukujen tuuletuspiknikien "äiti"

Facebookin Kansallispuku-ryhmän perustaja ja ylläpitäjä

Olin vuonna 2010 Kansallisaarre -ohjelmasarjan Kansallispuku-jaksossa yhdessä Aamu Songin ja Johan Olinin kanssa.

Sain vuonna 2008 Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahastolta 10 000 euron apurahan kansallispukukankaiden kehittämiseen. Apurahan ansiosta nyt on tehtävissä paksua sarkaa kansallispukuihin valkeana, harmaana ja luonnonmustana.

Koulutukset ja seminaarit:

  • Pohjoismainen pukuseminaari Tanskassa 6.-10.8.2018
  • Pohjoismainen pukuseminaari Norjassa 9. - 14.8.2015
  • Kansallispukukaleidoskooppi - Pohjoismainen pukuseminaari Vöyrillä ja Vaasassa 6.-10.8.2012
  • Innovaatioita tuhannen vuoden takaa - Kaarinan uudet vaatteet ja muinaisia tekstiilitekniikoita Muinaispukuseminaari, 15 h, 2009
  • Kansallispuku.fi -kansallispukuseminaari Kansallispukualan jatkokoulutus, 13 h, 2005
  • Kansan pukemat - kansallispukuseminaari Kansallispukualan jatkokoulutus, 24 h, 2003
  • Päivä muinaispuvulle Kansallispukualan jatkokoulutus, 8 h, 2002
  • Kansallispuku kiireestä kantapäähän Kansallispukualan jatkokoulutus, 17 h, 2002
  • Totuus kansallispuvusta? Kansallispukualan jatkokoulutus 16 h, 2001
  • Kasvivärjäyskurssi 1 ov, 2001 Imatran seudun yrittäjyyskoulutus 220 h, 2000
  • www-sivujen tuottaminen -kurssi 2 ov, 2001
  • Vaatetusalan artesaanitutkinto, 1998
  • Tekstiilialan artesaanitutkinto, 2000
  • Tanhunopettajan ammattitutkinto, 1995

Muuta:

FolkJam -emäntä

Suomen käsityöyrittäjät SKYT ry:n  jäsen

Suomen Yrittäjien jäsen

Erityisosaaminen:

  • Kansallispukukankaat
  • Kansallispukujen ompelu ja kirjonnat
  • Kansallispukujen nauhat
  • Kansallispukujen historia
  • Kansallispukujen hoito
  • Kansallispukujen puhdistus, korjaus ja päivitys
  • Sarafaanit ja feresit


Valmistan kansallispukukankaat ja -nauhat, ompelen ja kirjon esikuvien mallien mukaan, ihan käsin. En siis käytä ompelukonetta kansallispukujen tekoon. Huollan ja korjaan vanhoja pukuja. Sarafaanit ja feresit sen sijaan hurauttelen iloisesti koneella (paitsi osittain) tai teetän äidillä, joka tekee miulle alihankintahommia. Kouluttaudun, koulutan ja toimin tiiviissä yhteistyössä muiden kansallispukualan ammattilaisten kanssa saadakseni koko ajan käyttööni viimeisimmän tutkimustiedon. Olen mm. saanut mahdollisuuden päästä tutkimaan kansallispukujen esikuvia Kansatieteen arkistossa sekä Museoviraston keskusvarastolla. Tämä taustatyö ja koulutus jatkuu koko ajan yhteistyössä Suomen Kansallispukukeskuksen kanssa.

Toimin omissa tiloissa kodin yhteydessä.

Y-tunnus 1649527-1.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 8.5.2019 alkaen. 

Verkkokauppa

T:mi Soja Murto
y-tunnus 1649527-1
Hitsaajankuja 7
55800 Imatra
soja@kansallispuku.com
050 588 3911
www.kansallispuku.com

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille Suomeen. Jos haluat tilata ulkomaille, ota yhteyttä: soja@kansallispuku.com. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Checkout, jonka kautta toimivat verkkopankkimaksut ja ennakkolasku. Ennakkolasku tulee maksaa 7 vrk sisällä tilauksesta, ellei erikseen ole muuta sovittu. Tuotteet lähetetään, kun maksu näkyy tilillä.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Checkoutin ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt T:mi Soja Murron yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys sähköpostilla: soja@kansallispuku.com. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa. Ennakkomaksu tilisiirtona -vaihtoehdossa käytä tiliä: FI41 1038 3000 3077 91 

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Toimituskulut ovat 8 €. Toimitus postipakettina, nouto postista. Saapumisilmoitus tulee tekstiviestillä, joten tarkista puhelinnumero tilatessasi.

Toimitusaika

Postituspäivä on pääsääntöisesti torstai. Keskiviikkona klo 12 mennessä tehdyt tilaukset ehtivät torstain kuljetukseen. Jos aikaa on, postitamme myös muina päivinä. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita. Kaikki tilauksen tuotteet pyritään toimittamaan yhdessä paketissa. Jos jonkin tuotteen toimitusaika on pidempi ja haluat osan tuotteista aiemmin, tee kaksi tilausta tai ota yhteyttä: soja@kansallispuku.com.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Määrämittaan leikatuilla kankailla ja nauhoilla ei ole vaihto- tai palautusoikeutta.
Mikäli tuote on virheellinen tai sinulle on toimitettu väärä tuote, ota yhteyttä välittömästi.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti sähköpostilla osoitteeseen soja@kansallispuku.com. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, sinun täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio Postille.

Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi: www.kuluttajariita.fi.

Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn, tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan: www.kuluttajaneuvonta.fi

LUE MYÖS MITEN KÄSITTELEMME HENKILÖTIETOJA