2.1 NAUHAT

Koko maassa alle rippikouluikäiset tytöt koristivat päänsä erivärisillä silkki- tai satiininauhoilla. Hiusten annettiin olla valtoimenaan, sillä sitä pidettiin vapauden symbolina. Nauhoja saattoi olla yksi tai useampia. Yleisin väri oli punainen sen pahalta suojelevan vaikutuksen vuoksi, mutta käytössä oli myös mustia, vihreitä ja joskus sinisiäkin nauhoja. Nauhat saattoivat olla eri levyisiä ja ne kiedottiin pään ympärille siten, että ne otsalla asettuivat hiusrajaan ja taakse solmittiin umpisolmuun ja annettiin laskeutua pitkinä selkää pitkin. Tytöillä ei yleensä ollut otsatukkaa ja nauhojen tehtävänä oli pitää hiukset pois silmiltä. Nauhoja tiedetään sidotun myös takaraivolle kietaistun nutturan ympärille.

2.2 RIPPIKOULUN KÄYNEIDEN NAIMATTOMIEN NAISTEN PÄÄHINEET

Saavuttaessaan naimaiän naiset näyttivät sen jälleen päähineellä. Itä-Suomessa käytettiin säppäliä tai pinteliä, jotka saattoivat olla koristeltu tinanastoin. Metalli sinällään suojelee pahoilta hengiltä. Nastat myös kenties pitivät liian innokkaita kosijoita loitolla. Hiukset letitettiin sykeröksi tai annettiin olla valtoimenaan.

Länsi-Suomessa käytettiin tykkimyssyn koppaa ilman pitsiä tai muuten vähemmän koristeellista tykkimyssyä. Hiukset sidottiin nutturalle kopan sisään ja näin koppa pysyi paikallaan.

Toisilla paikkakunnilla nykyisen itärajan länsipuolella käytettiin jo ennen naimisiin menoa tanua tai liinalakkia. Yleensä hiukset sidottiin nutturalle tanun pesään. Nutturan ympärille saatettiin sitoa nauhat, jotka roikkuivat vapaasti tanun alta.

2.3 ROUVIEN PÄÄHINEET

Naimisiin mennessä karjalaisnaiset leikkasivat tukkansa lyhyemmäksi, mutta jättivät kuitenkin sen verran, että saivat puettua päähänsä vaimon päähineen, hunnun. Huntuja on monen kokoisia ja muotoisia aina suuresta taitellusta suurhunnusta vitosen kolikon kokoiseen nappiin. Vanhimmat hunnut olivat suurhuntuja ja niiden tarkoituksena oli peittää hiukset, joihin miehet helposti hullaantuivat. Ajan kuluessa muoti ja käyttömukavuus pienensivät huntua.

Karjalan ortodoksinaiset käyttivät harakkaa eli sorokkaa, runsaasti kirjailtua päähinettä, jonka alle kiedottiin tiukat palmikot.

Länsi-Suomessa käytettiin toisilla paikkakunnilla tykkimyssyä. Kova kupura koppa päällystettiin kirjaillulla silkillä. Tärkätty pitsi eli tykki asetettiin päähän sileästi ja koppa asetettiin sen päälle taemmas niin, että nuttura jäi sen sisään. Tykkimyssyn alle voitiin pukea timppi eli punainen verkakaitale, valkoinen kangaskaitale tai neulottu vaalea panta, johon tykki ja myssy oli helppo kiinnittää neuloilla.

Tanu on valkoinen palttinapäähine, jonka reunassa on yleensä pitsi. Tanuja oli monen mallisia ja niiden pukemistavat vaihtelivat. Suruaikana käytettiin pitsitöntä tanua, jonka reunaan kiinnitettiin poimutettu kangaskaitale. Myös tanun alle voitiin pukea timppi.

Mikäli nainen ei päässyt naimisiin, hän peitti päänsä huivilla. Vanhatpiiat eivät siis kulkeneet naimattomien neitojen päähineessä. Sama kohtalo oli aviottomilla äideillä.

Paluu