4.1 HAME

1700-1800 -luvuilla läntisen pukutyypin alueella kansanpukujen hameet olivat vyötärö-, olkain- ja liivihameita. 1700-luvun hameet olivat yksivärisiä, sarkaisia tai sarssisia. Sarssi on yleensä palttinasidoksinen, joskus myös toimikassidoksinen puolivillainen kangas, jonka loimi on pellava- tai puuvillalankaa. Ylellisyyttä olivat ostokankaiset verkahameet ja niitä käytettiin vain kaikkein juhlavimmissa tilaisuuksissa. Puna-, kelta- ja vihreäverkaiset hameet värittivät juhlakansan muuten yksitotista pukeutumista.

Raitakankaat yleistyivät 1700-luvun lopussa, mutta niiden rinnalla käytettiin vielä yksivärisiäkin juhlahameita. Kalminkit, värikäsraitaiset vahatut pomsisidoksiset villakankaat olivat 1700-luvun puolivälissä muotia säätyläisten keskuudessa ja kun vuosisadan vaihteessa kansan kutomataito kehittyi, alettiin näitä kankaita matkia. Raidat kapenivat pikkuhiljaa ja 1800-luvun puoliväliin mennessä mm. Kymenlaaksossa yleistyivät kapearaitaiset himmeänpunavaltaiset "viirumallit".

1700-luvun teollisesti valmistetut ikat-kankaat olivat esikuvina flammu- eli täplävärjätyillä langoilla kudotuille hamekankaille. Etenkin Etelä-Pohjanmaalla ja jonkin verran Pohjois-Satakunnassa ja Hämeessä kudottiin flammuraitaisia hameita.

1700-1800 -lukujen kansanpuvuissa vyötäröhame eli körtti oli yleisin. Sana "körtti" tarkoitti hametta alueella, joka ulottui Karjalan kannakselta Etelä-Savoon ja Keski-Suomeen. Lännempänä körtti tarkoittaa liivien ja röijyjen taustakielekkeitä, eli itäsuomalaisittain volleja.

Vanhimmat hameet eivät olleet kovin leveitä, mutta 1800-luvulla naisen terveys ja vauraus kuvastuivat hänen muodoistaan ja hameet korostivat lantiota ja olivat jopa kolme metriä leveitä. Hameen alle laitettiin useitakin alushameita rehevän vaikutelman saamiseksi.

Liivi- ja olkainhameita käytettiin 1800-luvulla eri puolilla länsisuomalaistyyppisen kansanpuvun aluetta. Eniten niitä on löydetty Satakunnasta ja Etelä-Pohjanmaalta. Liivihameet ovat vanhempaa perua kuin vyötäröhameet.

Olkain- eli hankkihameita käytettiin 1800-luvulla paikoitellen Etelä-Suomessa. Olkainhame oli periaatteessa vyötäröhame, jonka kaulukseen oli kiinnitetty olkaimet, jotka helpottivat painavan vaatteen päälläpysymistä.

1800-luvulla Karjalassa käytettiin kolmen tyyppisiä hameita. Oli hartuushame eli itäisen Kannaksen yksivärinen olkaimellinen matalaliivinen verkahelmahame, tumma vetopoimutettu vyötäröhame, jota käytettiin Jääsken ja Käkisalmen kihlakunnissa sekä hurstuthame, monivärinen ruudullinen vyötäröhame.

Karjalaiset hameet olivat usein tummasävyisiä, luonnonruskeita, mustia, tummansinisiä tai mataranpunaisia. Raudun ja Sakkolan hartuushameet olivat 1800-luvulla mustaa, sinistä tai punaista kangasta. Mustaa pidettiin kaikkein juhlavimpana.

Yksiväriset kirkkohameet olivat helmusniekkoja. Niiden helma oli reunustettu erivärisellä verkakaitaleella. Reunuksen leveys määräytyi omistajan varallisuuden mukaan.

4.2 PAITA

Koko Suomessa käytettiin mekkomaisia pitkähihaisia pellavapaitoja. Paidan helma vyötäisiltä alaspäin, kivijalka, oli yleensä vanhaa lakana- tai muuta halvempaa kangasta. Piiloon jäävien osien kohdalla voitiin säästää.

Pitkähihaisten paitojen lisäksi Etelä-Suomessa käytettiin hihattomia, suoraolkaimellisia hankkipaitoja, joiden päälle puettiin lyhyet pitkähihaiset puseromaiset yliset. Paidoista koristeltiin kaulukset ja hihansuut, karjalaisissa rekkopaidoissa pääntieltä riippui suorakaiteen muotoinen tai alaspäin hiukan levenevä rekko, joka oli koristeltu tiiviillä värikkäillä kirjonnoilla. Se oli yksi karjalaisnaisten käsityötaidon osoituksista.

4.3. LIIVI

Onks vollit pystys, kattooks pojat?

Liivit olivat aluksi leveäolkaimellisia ja pitkäliepeisiä lantiolle ulottuvia. Ajan kuluessa liivit lyhenivät ja muuttuivat sirommiksi. Liivin takahelmassa oli usein körtit eli vollit.

Liivit kiinnitettiin edestä nyöreillä tai hakasilla. 1800-luvulla yleistyivät napit. Liivit olivat vartalonmyötäisiä, varsin korsettimaisia ja ne muotoutuivat käyttäjänsä päällle. Länsisuomalaiset liivikankaat kulkivat käsi kädessä hamekankaiden kanssa.

Karjalassa ei alunperin käytetty liivejä ollenkaan, mutta 1800-luvulla alettiin vyötäröhameiden kanssa käyttää lyhyehköjä suoramallisia, leveäolkaimellisia liivejä, tankkeja. Tankeissa ei yleensä ollut volleja, mutta niiden helmaa saatettiin kellottaa sivuilta. Tankit olivat edestä avonaisia, jotta iso solki, emännän arvoesine, pääsi oikeuksiinsa.

4.4 RÖIJY

Tehkee hyvä riätäl vollit, vaikkei hihoja tuliskaa. Taipalsaari

Länsisuomalaisen pukualueen röijy oli pitkähihainen, lyhyehkö, vartaloa myötäilevä kangastakki. 1800-luvulle saakka kansanpukujen röijyt ulottuivat lantiolle asti ja niissä oli korkeat, runsaat vollit. Liivimuodin mukaisesti röijytkin lyhenivät 1800-luvulla. Röijyt kiinnitettiin edestä nauhoilla, hakasilla tai huivineuloilla, 1800-luvun puolella myös napeilla.

4.5 SARKAVIITTA JA KOSTULI

Villanen on vilun vaate, liinakangas poutasään. Korpilahti

Karjalassa käytetty viitta oli vuoriton sarkatakki, jota käytettiin talvisin päällysvaatteena. Se saatettiin koristella mm. kirjonnoilla. Viitta kiinnitettiin nauhoilla tai hakasilla. Pituus vaihteli lantiolle ulottuvista polvi- tai sääripituisiin viittoihin. Yleisimmät värit olivat valkea, harmaa ja luonnonmusta. Sivusaumoihin vyötärön kohdalle ommeltiin säämiskäiset rohkamot, jotka korostivat lantion rehevyyttä. Monin paikoin viitat reunustettiin punaisella villanyörillä.

Kesäisenä päällysvaatteena käytettiin Etelä-Karjalassa lantiopituista pellavatakkia, kostulia eli kostolia eli liinaviittaa. Kostulin rintapielet koristeltiin värikkäillä kirjonnoilla. Kiinnikkeenä käytettiin nauhoja tai pieniä solkia.

Paluu